Voi mikä ihana yllätys oli saapua Nicaraguaan! Melkein liian täydellisen Costa Rican jälkeen tämä maa tuntui luonnonläheiseltä vapaina kapsuttavine lehmineen ja hevosineen. Nicaragua on todella upea maa, jota ei vielä toistaiseksi ole pilattu liialla turismilla.
Köyhyys on silmiinpistavää, eikä katulapsia pysty edes auttamaan, vaikka tahtoisi. Monet lapset eivät saa mennä kouluun vanhempiensa kiellosta, he ovat täällä työtä tekemässä, eikä kuluttamassa aikaa koulun penkillä. Valitettavan moni on myös tarttunut liimapulloon, eikä edes halua päästää irti. Tutustuimme Granadan kaupungissa Tio/Setä Antonioon, joka on perustanut yhteisön, joka auttaa katulapsia tarjoamalla työtä, koulutusta, lääkäriä tai mitä tahansa muuta, mitä köyhät ja kadulla tarvitsevat. Tio Antoniolla on hoivossaan 38 lasta, joista hän itse asuu 10:n kanssa.
Vietimme alussa muutaman päivän Isla de Ometepen saarella, jossa vuokrasimme fillarit ja ajattelimme tehdä pienen lenkin. Olisi vaan pitänyt arvata, että melkein 40 asteen kuumuudessa ja ylämäki-alamäki-maastossa ei paljon puhkuta tällä kunnolla. Paikalliset kyllä viuhoivat ohi mennen tullen.
Loppuloman vietimme ihanassa Granadan kaupungissa, jossa on jopa niin turvallista, että kävimme ulkona joka ilta muutamalla tai useammalla. Näimme myös ison joukon kavereita, joiden kanssa matkustimme samassa veneessä!
Granadassa juhlistettiin oikein kunnolla myös Pabliton synttäreitä: veneajelulla, illallisella, sikaarein ja bailaten. Tähän asti loman huippuhetkiä!
